Muistoja kesältä

September 23, 2022

Kesälomavaellus Käsivarren erämaassa

Tämä patikka oli minulle ensimmäinen sulan ajan pidempi vaellus Käsivarren erämaassa. Tuntui hassulta olla vaelluksella niin lähellä kotia, mutta kuitenkin niin erilaisissa maisemissa. Samalla tuntui kotoisalta, tutulta ja turvalliselta ja samaan aikaan ympärillä oli loputtomasti kaikkea uutta ihmeellistä tutkittavaa.

Tunturihopeatäplä — Todennäköisesti tunturihopeatäplä. Alasiipi jäi kuvaamatta, joten varmuudella tunnistusta ei voi tehdä.

Pohjekramppeja Norjan vuorilla

Kävimme kesällä useampaan otteeseen rajan toisella puolen. Kipusimme vuonoista nouseville vuorille maisemien perässä, vaikka pohkeita kramppasi ja polvia kolotti.

Retkeilyä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Tämän kesän jäljiltä olen kiertänyt melkeinpä kaikki Pallas-Yllästunturin kansallipuiston retkeilyreitit Hetta–Pallas retkeilyopastani varten.

Sienilöytöjä ja erikoinen lintuhavainto

Herkkutatit eivät kuulu Kilpisjärven jokavuotisiin vakiolajikkeisiin, joten niiden löytäminen tuntui suurin piirtein kultasuoneen osumiselta.

Kilpisjärveläinen herkkutatti. Löysimme elokuussa useita hyväkuntoisia herkkutatteja Kilpisjärven koivikoista.

Löysin myös tuoksuvalmuskoita eli matsutakeja hieman etelämpää Enontekiöltä.

Merimetso Kilpisjärvellä. Merimetsoja tapaa yleisemmin länsirannoikolla. Tämä kaveri oli varmaankin eksynyt tänne Norjan rannikolta.

-Laura

Pieni vuoristopatikka vesisateessa

August 6, 2022

Kohde: Pältsa-tunturi (Bealčán) Ruotsissa. Yöpyminen Gappohyttalla Norjan puolella.

Reitti: Rognli – Gappohytta n. 10 km / 4-5 h. Gappohyttalle tarvitaan DNT-avain.

Tämä heinäkuinen tunturipatikkakohde Pältsa Ruotsissa aivan Norjan rajan tuntumassa on suosittu huiputushuippu Kolmen valtakunnan vaelluksella, mutta myös tunturikasveista kiinnostuneille mieluinen paikka. Tunturien huiputtaminen ei meille kummallekaan ystäväni Kirsin kanssa ole itseisarvoisesti motivoivaa, mutta lintu- ja kasvihavaintojen perässä tulee kiikuttua korkeillekin kukkuloille.

Meillä oli kolme päivää varattuna tähän kasviretkeen, ja kertaalleen siirsimme lähtöä ailahtelevien kelien takia vuorokaudella eteenpäin. Silti lähtöpäivänä raskaan vesitaakkansa kanssa matalalla laahaavat pilvet ja norjalaisten tekemät vesisade-ennusteet kielivät yhä siitä, että huiputukset saisivat tällä kertaa jäädä: liukkailla kivillä pilvimassan seassa könyäminen ei kuulostanut järin houkuttelevalta.

Patikointi onkin todella keliriippuvaista puuhaa; etenkin suurtuntureilla ja Kölivuoristossa, jossa metsä ei tuo suojaa sateelta, ukonilmalta, kovalta tuulelta eikä edes paisteelta. Avotunturissa ollaan jatkuvasti säiden armoilla: tänä vuonna alkukesästä kärvisteltiin helteissä ja hyttysten syöminä, heinäkuussa värjöteltiin viileissä vesisateissa.

Mutta keli kun keli, aina tunturiin tekee mieli lähteä. Ja kun sieltä tulee pois, on mieli pyöritellyt valmiiksi jo seuraavat reissut ja verkkokalvo tallentanut kartalta uudet reittisuunnitelmat.

Ensimmäisenä patikkapäivänä pääsimme puoliväliin etappiamme ennen kuin kanssamme taivaltaneet pilvet viimein ryöpsäyttivät säästelemänsä sisällön niskaamme. Sadesumun saattelemana laahustimme kohti Norjan ja Ruotsin rajaa ja toiveet kirkkaasta kukkakelistä valuivat vettyneiden puroiksi muuttuneiden polkujen viettämänä alas laaksoihin.

Ankean harmauden takia tuli ainakin tupailtua oikein urakalla. Norjalaiset tuvat ovat muuten aivan eri tasoa kuin suomalaiset; ne muistuttavat enemmän hyvin varusteltua kesämökkiä kuin meille tutumpaa autiotupaa. Norjan tasokkaisiin tupiin tulee myös hankkia avain ja suorittaa yöpymismaksu. Ruotsalaiset tuvat jäivät tällä vaelluksella vielä kokematta, ehkäpä ne ovat sitten jotakin suomalaisten ja norjalaisten tupien välimallia.

En ole päässyt vielä aivan selville siitäkään, mikä on norjalaisten mittakaavassa vuori ja mikä tunturi, tai mikä määritellään vaaraksi, nyppyläksi, kukkulaksi, mäeksi, kumpareeksi tai nousuvoittoiseksi tasaiseksi. Yhtä kaikki, Norjassa retkeilyreiteillä lähdetään lähes poikkeuksetta kipuamaan ylöspäin.

Vietimme yhden kokonaisen sadepäivän viihtyisällä Gappohyttalla. Yhteyksiä ei ollut, joten someselailun ja luontoasioiden googlailun sijaan opettelimme tylsistymään. Tunnit vierivät todella hitaan tuntuisesti kelin kirkastumista odotellessa. Siivoilimme tupaa, opettelimme kiehisten tekoa heikolla menestyksellä, täytimme juomavesisaavit uusilla vesillä (juomakelpoista vettä piti hakea 700 metrin päästä joelta), selailimme tuvasta löytyviä norjankielisiä luontokirjoja ja yritimme kääntää niitä välttävän ruotsinkielitaidon avulla. Opettelimme lisää tunturikasveja pelikorteista, söimme sienirisottoa ja joimme punkkua, hörpimme vuoroin kahvia ja vuoroin kaakaota ja nukuimme useammat päikkärit. Tutkimme myös maastokarttaa ja suunnittelimme jo seuraavia patikkareissuja.

Iltakuudelta vesisade vihdoin hellitti ja paksu pilvipeite jopa hieman rakoili. Tupaa ympäröivät korkeat huiput vilahtelivat pilviverhojen raoista. Päätimme lähteä tutkimaan lähimaastoja. Kukka- ja lintuhavaintoja kertyi lukuisia, mutta laadullisesti ei ihan sitä mitä olimme lähteneet hakemaan. Myöskin Pältsa-tunturin vaativalta vaikuttava huiputtaminen jäi seuraavaan kertaan.

Kirsi kävi illalla vielä kalassa läheisellä järvellä. Kalaa ei tällä kertaa tullut, joten kynttiläillallisena toimi Turmat-pussiruuat ja pestopasta. Saimme myös yllätysvieraita, kun portugalilaiset pojanklopit saapuivat aamuyön tunteina tuvalle nukkumaan. Aamupalapöydässä selvisi, että nuorukaiset olivat mukana Tukholman yliopiston naaliprojektissa ja olivat kaksi viikkoa alueella etsimässä naaleja ja naalien jälkiä. Yhtään napakettua ei kuitenkaan ollut vielä edeltävän kuuden päivän aikana löytynyt, toivottavasti klopeilla oli loppumatkasta parempi tuuri.

Pältsa (Bealčán) Ruotsissa. Huiputtaminen jäi synkän kelin takia toiseen kertaan.

Kotikivi Saana näytti Norjasta käsin pikkuruiselta.

Palauttelin myös vähän jo ruostunutta päälläseisontataitoa lihasmuistista. Kuva: Kirsi

Patikan lintuhavainnot: tunturikihu, kapustarintoja, tyllejä, korppeja, kivitaskuja ja järripeippoja

Kasvihavaintoja: jääleinikkejä, sinirikkoja, norjanjäkkärää, talvikkeja ja yökönlehtiä

Muutama hyvin harvinainen kukka jäi vielä tällä reissulla löytymättä, joten ei auta kun suunnata kotijärven takaisille tuntureille vielä uudestaan paremmalla kelillä.

Sinirikko — Myös sinirikot olivat jo menneet vähän yli.

Ennätyssateisen kesän jäljiltä monet purot tulvivat niin, että niiden varsilla kasvavat kasvitkin lilluivat raikkaassa tunturipurokylvyssä.

-Laura

Hellettä ja hyttysiä

July 11, 2022

Kesän ensimmäinen hellejakso Kilpisjärvellä on vihdoin ohi. Jäljelle jäivät enää miljoonat lämmöstä riemastuneet ja kiireellä kuoriutuneet ötökät. Ja epämääräinen vuorokausirytmi. Helteellä tunturiin ei nimittäin ollut juuri asiaa kuin ilta kahdeksan ja yö yhden välillä.

Juuri ennen helteitä kerkesivät yöpakkasetkin käväistä kertaalleen kylällä: Saanan rinne sai hennon lumikuorrutuksen vielä juhannusviikolla.

Saanan rinne kultaisessa yöttömän yön valossa.

On se nyt vain todettava, että olen enemmän talvi-ihminen kuin kesäihminen. Vaikka rakastankin valoisia kesäöitä ja kirkkaita luonnonvesiä, en nauti ollenkaan helteistä. Tuntuu ettei ajatus kulje kuumuudessa, päätä särkee ja olo on jatkuvasti huonovointinen.

Aina välillä tukala kuumuus onneksi helpotti kylää kiertävien ukkospilvien purkauduttua. Kilpisjärven laaksoon asti ei kunnon ukonilma tälläkään kertaa saapunut jyrisemään. Harmi, sillä pidän ukkosesta – sen äärimmäisyydestä luonnonvoimana.

Kapustarinnat vihelsivät lämpimässä kesäyössä.

Lapinverkkoperhonen on erittäin uhanalainen Kilpisjärvellä ja Utsjoella viihtyvä päiväperhonen.

Hellejakso toi mukanaan erikoisia pilvimuodostumia.

Kävimme hellejakson aikana päiväretkellä Norjassa siinä toivossa, että Jäämeren tuuli helpottaisi tuskaista oloa. Jäämeri oli kuitenkin tyyni ja etelämpää puhaltava lempeä tuulahdus oli kuuma Norjassakin. Hyttysiä ei onneksi näkynyt eikä kuulunut.

Löysimme aivan mahdottoman hienon vesiputousaltaan eräältä vuorelta. Lilluimme lumien sulamisvesialtaassa skumppaa hörppien. Tuossa hetkessä mikään ei olisi voinut olla paremmin! Kirsin tekemä kela kipuamista vaatineesta pulikointireissustamme löytyy täältä.

-Laura

Yötön yö

Keskikesän kuvausta ja retkiä