2019: Ensimmäinen vuoteni Lapissa

Alkuvuoden lähtöjännitystä ja muuttosuunnitelmia

Kulunut vuosi alkoi sekavissa tunnelmissa: olin muutamia vuosia kestäneen identiteettikriiseilyn loppusuoralla, mutta minäkuvastani puuttui vielä jotain. Olin yrittänyt selvittää puuttuvaa palasta lukuisten impulsiivisten innostumisten kautta, mutta käteen oli jäänyt lähinnä kirveleviä kyllästymisiä. Niiden jälkimainingeissa kasasin alkuvuodesta motivaationi vielä viimeiseen rutistukseen maisteriopintojeni loppuun viemiseksi.

Ennen valmistumista olin jo ehtinyt testata cityoravanpyörää asuntolainoineen ja nousujohteisine palkkakehityksineen sekä kokeilla erilaisia opintopolkuja ja työtehtäviä. Mikään niistä ei kuitenkaan tuntunut omalta tai tarpeeksi merkitykselliseltä. Keskeneräisyyteni ja hukassa olemiseni vaikutti häiritsevän enemmän lähipiiriäni kuin itseäni – jälkikäteen tosin ymmärrän, että jatkuvan poukkoiluni perässä oli varmasti hankala pysyä.

Vuodenvaihteessa olin myös tilanteessa, jossa koko varhaisaikuisuuden kestänyt ihmissuhde oli vastikään päättynyt. Oli pakollisen pysähtymisen aika ja ainoa asia, joka auttoi mielen synkkyyden keskellä oli ajatus pohjoisesta; nyt jos koskaan oli oikea hetki toteuttaa vuosia kytenyt unelma Lapissa asumisesta! Mikään ei enää pidätellyt etelässä ja kaiken huipuksi mahtava työnantajani tuki unelmaani etätyömahdollisuudella. Päätös lähdöstä tuntui oikeammalta ratkaisulta kuin mikään vuosiin.

Lähteminen silti jännitti ja pelotti – lähinnä siksi, etten tuntenut pohjoisesta ketään. Yksin oleminen kauhistutti, vaikka se oli juuri se asia, mitä kipeästi tarvitsin.

Ajatuksista tekoihin: muutto Rovaniemelle

Käytännön asiat muuton osalta järjestyivät lopulta yllättävän helposti.

Aivan ensiksi täytyi tietysti päättää, minne päin Lappia muuttaisin. Olin aikaisemmin käynyt lähinnä hiihtoturistina tunturikeskuksissa eli Ylläksellä, Saariselällä, Levillä ja Sallassa. Ajatus tunturikeskuksiin muuttamisesta tuntui kuitenkin absurdilta: eihän kukaan voi asua lomakylässä vakituisesti. No, todistin itselleni toisin, sillä suurimman osan Lapin-ajastani olen asunut nimenomaan tunturikeskuksissa.

Mielikuvani hiihtokeskusten ulkopuolisesta Lapista perustuivat puhtaasti tuttujen kertomuksiin sekä matkailumarkkinoinnin, viihteen ja somen luomaan kuvaan. Muistan harkinneeni tulevaksi asuinpaikakseni Rovaniemeä, Ivaloa ja Sodankylää, vaikka en ollut edes käynyt niissä missään.

Päädyin lopulta aloittamaan Lappi-seikkailuni omasta mielestäni helpoimmasta päästä eli maakunnan isoimmasta kaupungista Rovaniemeltä. Rovaniemestä en tiennyt ennakkoon oikeastaan muuta kuin sen, että sitä pidetään joulukaupunkina ja Lapin yliopiston vuoksi siellä on paljon opiskelijoita.

Paikkakunnan valinnan jälkeen ahmin koko alkuvuoden ajan blogeista ja lehdistä juttuja Lappiin muuttaneiden elämästä ja muodostin niiden pohjalta tiettyjä odotuksia. Huolellisen taustatutkimuksenkaan jälkeen minulla ei todellisuudessa ollut harmaintakaan hajua siitä, millaista elämä Lapissa oikeasti tulisi olemaan. Asenteeni oli lähdön hetkellä jopa naiivin positiivinen ja optimistinen: halusin enemmän kuin mitään muuta, että viihtyisin ja kotiutuisin Lappiin.

Mielestäni kevät on kaikin puolin paras ajankohta muuttaa Lappiin, sillä talven turistisesongin päättyminen vapauttaa asuntoja kausityöläisten ja Airbnb-majoittujien jäljiltä. Löysinkin Tori.fi:n kautta kalustetun kerrostaloasunnon aivan Rovaniemen keskustan tuntumasta. Muutaman sähköpostin ja puhelun jälkeen vuokrasopimus oli jo allekirjoitettu ja takuuvuokra maksettu. Enää en voinut jänistää.

Maaliskuussa pakkasin tavarani rinkkaan ja isoon matkalaukkuun ja raahasin ne yöjunalla pohjoiseen. Siitä seikkailuni varsinaisesti alkoi.

Kevätaurinko ja Rovaniemen leppoisa tunnelma tekivät alusta helpon. Vaikka en tuntenut Lapista vielä ketään, olo tuntui nopeasti kotoisalta. Haikailin silti vieläkin pohjoisemmas, sillä minulle Lappia edustavat parhaiten tunturimaisemat, joita Rovaniemellä ei ole. Onneksi Rovaniemeltä kulkee monta kertaa päivässä linja-autoja esimerkiksi Saariselälle ja Leville, joten silloin viellä autottomana hyppäsin monesti näihin tuntureille vieviin linjureihin.

Eräällä näistä reissuistani tapasin lappilaisen miehen ja heittäydyin oitis tunteiden vietäväksi. Samalla kun suhteemme tiivistyi, syventyi ihastukseni myös eteläisen Tunturi-Lapin luontoa kohtaan. Lopulta muutin kesän kynnyksellä tuntureiden (ja vähän rakkaudenkin) perässä Leville.

Muuttoa muuton perään: Ounasvaaralta Levitunturin kautta Saanan kupeeseen

Ensimmäinen Lapin kesäni oli kaikin tavoin ihana ja puhdistava. Karistelin kesän aikana kaikki kaupunkipölyt pois systeemistäni ja nautin Lapista kaikilla aisteillani.

Ilmojen viiletessä syksy toi mukanaan taas uusia tunturituulia: hellulleni tarjottiin työpaikkaa Kilpisjärveltä. Jahkailimme muuttoa kuukauden päivät, koska kaupunkilaistaustaisena minulla kesti aikani sulatella ajatusta asumisesta reilun sadan hengen syrjäisessä pikkukylässä suurtuntureiden huomassa. Myöskin asunnon löytäminen tuotti vaikeuksia. Viikkojen epäselvyyksien jälkeen asunto ja muutkin käytännön asiat jälleen järjestyivät, ja pakkasin rinkkani ja matkalaukkuni jo kolmannen kerran vuoden sisään.

Alkuvuodesta kotini ikkunasta näkyi Ounasvaara, sen jälkeen Levitunturi ja nyt Saanatunturi.

TOUKOKUU. Retki Pallaksen Vatikuruun oli ensimmäisiä retkiäni Tunturi-Lapissa ja yksi vuoden unohtumattomimmista päivistä. Kiitos kuvasta ja retkiseurasta, Jonna!

Toukokuinen retki Pallaksen Vatikuruun oli ensimmäisiä retkiäni Tunturi-Lapissa ja yksi vuoden unohtumattomimmista päivistä. Kiitos kuvasta ja retkiseurasta, Jonna!

TOUKOKUU. Kävin ensimmäistä kertaa Pohjois-Norjan Lyngenissä kalareissulla. Omalta osaltani reissu sisälsi enemmän vuonomaisemien ihailua ja valokuvaamista, Villen keskittyessä perhokalastukseen.

Toukokuussa kävin myös ensimmäistä kertaa Pohjois-Norjan Lyngenissä kalareissulla. Omalta osaltani reissu sisälsi enemmän vuonomaisemien ihmettelyä ja valokuvaamista Villen keskittyessä perhokalastukseen.

KESÄKUU. Kävin ystäväni Kaisan kanssa yöttömän yön roadtripillä. Reittimme kulki Pallaksen Punaiselta hiekalta Kautokeinon kautta Olderfjordin arktiselle tundralle, josta jatkoimme Suomen kauneimman tien (Karigasniemi - Utsjoki) kautta Pykeijaan. Py…

Kesäkuussa kävin ystäväni Kaisan kanssa yöttömän yön roadtripillä. Reittimme kulki Pallaksen Punaiselta hiekalta Kautokeinon kautta Olderfjordin arktiselle tundralle, josta jatkoimme Suomen kauneimman tien (Karigasniemi - Utsjoki) kautta Pykeijaan. Pykeijassa kävimme saunomassa ja pulahduksella Jäämeressä.

Jäämeren hyytävän kylmä vesi ja keskiyön aurinko sekoittivat päämme ja päätimmekin Pykeijasta lähdettyämme ajaa läpi yöttömän yön Näätämön ja Sevettijärven kautta Inariin. Aamuöisen Otsamotunturin huiputuksen jälkeen ajoimme vielä takaisin kotiin Leville.

HEINÄKUU. Jatkoin Tunturi-Lapin retkikohteiden kiertelyä. Kuva on Saivoretkemme yhdestä kohteesta eli Äkässaivolta.

Heinäkuussa jatkoin Tunturi-Lapin retkikohteiden kiertelyä. Kuva on Saivoretkemme yhdestä kohteesta eli Äkässaivolta.

ELOKUU. Äitini matkusti etelästä hilla-apajien perässä pohjoiseen ja kävimme kiertelemässä Länsi-Lapin hillajänkiä.

Elokuussa äitini matkusti etelästä hilla-apajien perässä pohjoiseen ja kävimme kiertelemässä Länsi-Lapin hillajänkiä.

ELOKUU. Jonnan ottama kuva minusta Pyhäjärven-retkellämme.

Jonnan ottama kuva minusta elokuisella Pyhäjärven-retkellämme.

ELOKUU. Vielä kesän viimeinen kalareissu Norjaan, tällä kertaa Ballangeniin.

Vielä kesän viimeinen kalareissu Norjaan.

SYYSKUU. Syksy alkoi kauniisti Kevon ruskavelluksella ystäväni Iinan kanssa.

Syksy alkoi kauniisti Kevon ruskavelluksella ystäväni Iinan kanssa.

SYYSKUU. Muutimme Käsivarren Lappiin ruskan ollessa vielä parhaimmillaan.

Syyskuussa muutimme Käsivarren Lappiin ruskan ollessa vielä parhaimmillaan.

LOKAKUU. Ensilumi satoi suurtuntureille jo lokakuussa.

Ensilumet satoivat suurtuntureille jo lokakuussa.

MARRASKUU. Jännitin etukäteen, millainen marraskuinen Lappi oikein olisi. Se osoittautui lopulta oikein kauniiksi eikä ollenkaan niin harmaaksi kuin etelän marraskuu.

Jännitin etukäteen, millainen marraskuinen Lappi oikein olisi. Se osoittautui lopulta oikein kauniiksi eikä ollenkaan niin harmaaksi kuin etelän marraskuu.

MARRASKUU. Yksi vuoden kauneimmista viikonlopuista osui juuri ystävieni kyläilyn ajankohdalle. Kävimme ihailemassa maisemia Saanan päältä. Kuva: Henni.

Yksi vuoden kauneimmista viikonlopuista osui juuri ystävieni kyläilyn ajankohdalle. Kävimme ihailemassa maisemia Saanan päältä. Kuva: Henni.

MARRASKUU. Värimaailmaa Saanan retkellämme.

Värimaailmaa Saanan retkellämme.

MARRASKUU. Vuoden viimeinen reissu Norjaan suuntautui tällä kertaa kalapaikkojen sijaan kaupunkikohteeseen eli Tromssaan.

Vuoden viimeinen reissu Norjaan suuntautui tällä kertaa kalapaikkojen sijaan kaupunkikohteeseen eli Tromssaan.

JOULUKUU. Kävimme Jonnan kanssa lumikenkäretkellä Lommoltunturilla.

Joulukuussa kävimme Jonnan kanssa lumikenkäretkellä Lommoltunturilla.

JOULUKUU. Kuvasin lähinnä havupuita, joita aina välillä kaipaan Kilpisjärvellä asuessa.

Kuvasin lähinnä havupuita, joita aina välillä kaipaan Kilpisjärvellä asuessa.

JOULUKUU. Vuoden vakioasentoni eli kuvauskyykky. Kiitos Jonnalle sen ikuistamisesta!

Vuoden vakioasentoni eli kuvauskyykky. Kiitos Jonnalle sen ikuistamisesta!

JOULUKUU. Talven ensimmäiset hiihtokilometrit tuli hiihdettyä vasta joulun välipäivinä. Kätkänkierroksella näkyi myös pilkahdus aurinkoa kaamoksen jälkeen.

Talven ensimmäiset hiihtokilometrit tuli hiihdettyä vasta joulun välipäivinä. Kätkänkierroksella näkyi myös pilkahdus aurinkoa kaamoksen jälkeen.

Lopuksi

Jokaiselle Lappiin muuttavalle muotoutuu omanlainen polkunsa pohjoisessa, ja sen suunta riippuu paljon eteen osuvista ihmisistä ja tilaisuuksista. Olen kiitollinen Lapin-taipaleelleni tähän mennessä sattuneista ihmisistä ja mahdollisuuksista, joihin olen myös uskaltanut tarttua.

Tiivistettynä ensimmäisen Lappi-vuoteni aikana olen tavannut paljon ihania ihmisiä, ystävystynyt ja rakastunut. Päättänyt ja aloittanut opintoja sekä työt matkailun parissa.

Olen päiväretkeillyt ja roadtrippaillut ympäri Suomen Lappia ja Pohjois-Norjaa. Käynyt syysvaelluksella sekä kulkenut mukana kalastus- ja metsästysretkillä.

Mutta ennen kaikkea olen oppinut paljon uusia puolia itsestäni ja kasvanut ihmisenä. Suorittanut aikaisempia vuosia vähemmän ja ollut enemmän läsnä hetkissä. Olen oppinut kuuntelemaan intuitiotani sekä löytänyt omia ajatuksiani ympäröivän hälinän hiljennyttyä. Näitä oivalluksiani ajattelin jakaa seuraavassa blogitekstissäni.

Kokisin ensimmäisen Lappi-vuoteni milloin tahansa uudestaan kaikkine tunnemyrskyineen. Kaikki oli alussa vielä uutta ja jännää, aina hauskoista murresanoista nopeasti vaihtuviin vuodenaikoihin.

Ainoa uudenvuodenlupaukseni on nauttia tulevastakin vuodesta yhtä täysillä kuin menneestäkin. Lapin-seikkailuni on nimittäin vasta ihan alussa ja koettavaa ja opittavaa on vielä paljon.

Onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille!

-Laura

Unelmista

Havahduin muutamia vuosia sitten siihen, että omiksi unelmikseni kuvittelemani haaveet olivatkin muiden haaveita. Eivät kenenkään tietyn ihmisen haaveita, vaan enemmänkin yhteiskunnan, median ja sosiaalisten piirieni luomia ajatuksia siitä, mitkä asiat ovat tavoittelemisen arvoisia.

Silloin ihan tosissani luulin, että ne tärkeänä pitämäni tavoitteet todella olivat omia unelmiani – halusivathan ympärilläni niin monet ihmiset juuri niitä asioita, ja minulla oli silloin valtava tarve kuulua joukkoon.

IMG_3303.jpg

Erään silloisen Lapin reissun päätteeksi päätin kirjata ylös unelmiani. Sillä kertaa tiedostaen, mitkä niistä olivat omiani. Yksi selkeimmistä oli Lapissa asuminen. Silloin tuo unelma tuntui vielä kaukaiselta tulevaisuuden haaveelta, joka toteutuisi ehkä joskus, jos koskaan. En oikein itsekään uskonut, että se ihan oikeasti joskus voisi toteutua, sillä en saanut tälle unelmalleni tukea oikein keneltäkään. Niihin aikoihin nimittäin kaipasin kaikille mielipiteilleni, siis jopa unelmilleni, muiden vahvistusta.

Jälkikäteen ajatus tuntuu hölmöltä: miksi ihmeessä omat unelmani tarvitsisivat kenenkään muun verifiointia?

Unelmien seuraaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa, ja etenkin jos niiden eteen vaaditaan isoja uhrauksia tai elämänmuutoksia, on muilta saatu tuki kovinkin tervetullutta.

Tiedän monien muidenkin eteläisessä Suomessa asuvien haaveilevan Lappiin muuttamisesta, mutta arvottavan sen vuoksi tehtävät uhraukset liian suuriksi: työura, parisuhde tai muut tärkeät ihmissuhteet merkitsevät lopulta enemmän.

Unelmia tavoitellessa joutuukin yleensä punnitsemaan useiden asioiden painoarvoja.

Yksi suurimmista vaihtokaupoista Lappi-haaveeni toteutumiselle on ollut se, että monet läheiseni ovat nyt kaukana. Näen heitä huomattavasti harvemmin, enkä pysty millään olemaan jatkuvasti mukana heidän elämänsä tärkeissä hetkissä tai paikan päällä auttamassa silloin kun he apua tarvitsisivat. Poden myös huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa matkustaa kuin kerran vuodessa tapaamaan esimerkiksi isovanhempiani tai kummipoikaani ja hänen sisaruksiaan.

Mutta unelmien seuraaminen on usein myös itsekästä.

IMG_3311.JPG

Lappi-unelmani eläminen ei tarkoita sitä, että jokainen päiväni olisi pelkkää iloa, rakkautta ja onnellisuutta. Välillä on vaikeita ja raskaita päiviä, viikkojakin, jolloin joudun arvioimaan uudestaan unelmani hohdokkuuden.

Oletko katunut päätöstäsi hetkeäkään? on klassikkokysymys, joka minulle hyvin usein esitetään ja johon vastaan aina epäröimättä ja koko sydämestäni, että en päivääkään.

Vaakakupissa painaa edelleen eniten se, että saan asua pohjoisessa. Vaikka pienen nanosekunnin ajan erehdyn välillä kyseenalaistamaan valintani, unohtuu epäröinti heti kun astun ulos ovesta upeaan luontoon.

IMG_3627.jpg

Kun elämässä tulee eteen arvaamattomia muutoksia, saattaa unelmiaan joutua päivittämään tai muokkaamaan realistisemmiksi. Joistain haaveista voi joutua olosuhteiden pakosta kokonaan luopumaan. Hyvin moni ihminen on myös sellaisessa asemassa, että unelmien tavoittelu vaatisi heiltä aivan kohtuuttoman suuria ponnisteluja, jopa mahdottomuuksia. Unelmien tiellä voi siis olla myös asioita, joihin ei pysty itse mitenkään vaikuttamaan.

Olen valtavan kiitollinen siitä, että unelmieni toteuttaminen on ollut kiinni lähes pelkästään omista valinnoistani.

Helmiäispilviä. Näitä harvinaisia ilmiöitä voi nähdä muutaman kerran vuodessa nimenomaan Länsi-Lapissa Skandien lähistöllä.

Helmiäispilviä. Näitä harvinaisia ilmiöitä voi nähdä muutaman kerran vuodessa nimenomaan Länsi-Lapissa Skandien lähistöllä.

Olen viime aikoina pohdiskellut paljonkin sitä, mistä seuraavaksi haaveilen. En haaveile perinteisestä perhemallista tai naimisiinmenosta, enkä enää uraputkesta, omaisuuksista tai itseni ylittämisestä urheilun parissa. Voinko siis unelmoida esimerkiksi järisyttävän upeiden revontulien näkemisestä, tai valkoisesta ja rauhallisesti joulusta? Voinko unelmoida siitä, että saan aina asua pohjoisessa? Voinko unelmoida asumisesta vanhassa hirsimökissä hiljaisen tunturijärven rannalla?

Kyllä voin, enkä enää kaipaa näille unelmilleni muiden vahvistusta.

Hieman isomman mittakaavan haaveitani ovat sellaiset ideologiset asiat kuten se, että Suomi voisi olla sellainen maa, jossa kaikilla ihmisillä olisi aidosti hyvä olla. Yhteiskunnassamme ja asenteissamme kun on vielä paljon korjattavaa. Lisäksi toivon, ettei ilmastonmuutos sulattaisi lumisia talviamme, eivätkä luontokato ja muut ihmisten toimet ajaisi sukupuuttoon uhanalaisia eläinlajejamme kuten naaleja. Näitä haaveita en tietenkään pysty saavuttamaan omineni, mutta pyrin tekemään parhaani niiden edistämiseksi – tai hidastamiseksi.

-Laura

Kuvat ovat Kilpisjärveltä marraskuun lopulta.

Ruskavaellus: Kevon reitti

PÄIVÄ 1: Sulaoja (Suttesája) – Ruktajärvi (Ruktajávri) 12 km

Ensimmäinen reissupäivämme kului suurimmaksi osaksi tien päällä. Ystäväni oli matkustanut yöjunalla etelästä asti ja hain hänet aamulla Kolarin juna-asemalta, josta jatkoimme kohti Utsjokea. Matkalla pysähdyimme Inarissa, jossa kävimme syömässä PaPaNan burgerit, jotta metsässä ei tarvitsisi heti pysähtyä kokkailemaan trangiaruokaa. Kävimme Inarissa myös täyttämässä vesipullot ja vesirakot rinkkoihin sekä hankimme kaasua trangiaa varten. Kaasua joutuikin hetken etsimään, sillä muut ruskavaeltajat olivat jo tyhjentäneet paikallisten kauppojen ja huoltoasemien kaasupullohyllyt.

Inarista jatkoimme matkaa kohti Kenestupaa, jonne olimme sopineet kuskimme kanssa treffit kello kolmeksi iltapäivällä. Kevon reitti ei ole rengasreitti, joten autonsiirtopalvelua reitin lähtö- ja päätepisteiden välillä tarjoavat muutamat paikalliset matkailuyrittäjät. Kenestuvan valtavan mukava eläkeläisherra kuskasi meidät Sulaojan lähtöpisteelle ja ajoi automme takaisin päätepisteeseen eli Kenesjärvelle. Hintaa tälle siirrolle kertyi 120 euroa, mikä saattaa alkuun kuulostaa kalliilta, mutta kun ottaa huomioon usean tunnin edestakaisen ajelun, alkaa summa tuntua varsin kohtuulliselta.

Kumpikin meistä taisi torkahtaa ajomatkan aikana. Sulaojan lähtöpisteellä tunnelma oli edelleen väsynyt ja jopa hieman huonovointinenkin kaikesta matkustamisesta ja pakkausstressailuista. Sadekin alkoi heti kun kuskimme oli kaartanut pois näköpiiristä. Enää ei kuitenkaan voinut perääntyä.

Kello näytti vähän yli viittä kun viimein nostimme rinkat selkään. Vaelsimme ensimmäisen päivän osuuden (12km) Ruktajärvelle reippaaseen tahtiin, jotta saimme teltan pystyyn ennen pimeää. Kevo on luonnonpuistoaluetta, joten telttaa ei saa pystyttää muualle kuin merkityille telttailualueille.

Muutaman kilometrin jälkeen sade onneksi lakkasi, ja väsymys ja huonovointisuuskin oli jo unohtunut tunturimaisemia tutkaillessa. Vaelluksemme aikana ei satanut enää kertaakaan näiden ensimmäisten kilometrien jälkeen. Ruskakin vaikutti olevan parhaimmillaan! Ensimmäisen päivän kuvasaldo jäi kuitenkin rivakan kävelytahdin takia heikoksi, mutta tilanne korjaantui seuraavan kolmen päivän aikana.

Reitti Sulaojalta Ruktajärvelle on nopeakulkuista melko tasaista ja leveää polkua, joten saimme hyvissä ajoin ennen pimeää iltapalan syödyksi ja teltan pystyyn. Sympaattisella Ruktajärvellä on myös autiotupa ja tulistelulaavu. Meidän lisäksemme paikalla oli pari muutakin telttaa ja muutama autiotuvassa yöpyjä, mutta porukkaa ei ollut tungokseen asti, joten nukuimme oikein makoisat yöunet koivikon hiljaisuudessa. Sopulitkaan eivät meitä häirinneet, vaikka kuulimme myöhemmin, että jonkun vaeltajan rinkka oli joutunut sopulihyökkäyksen kohteeksi sisällä olleiden kuivattujen banaanilastujen vuoksi.

(Alla olevat kuvat ovat toisen vaelluspäivän reitiltä.)

Ruska kevo
IMG_0252.jpg
IMG_0266.jpg
IMG_0318.JPG
Kevon ruska
IMG_0589.jpg
IMG_0345.JPG
IMG_0328.JPG
IMG_0378.JPG
IMG_0385.JPG
IMG_0387.jpg
IMG_0567.jpg
IMG_0395.jpg
IMG_0363.JPG
IMG_0558.JPG
Kevon kanjoni

Kevon kanjoni. Kuvaaja: Iina

IMG_0660.jpg

PÄIVÄ 2: Ruktajärvi (Ruktajávri) - Fiellogahjohka 18 km

Toisen päivän aamu valkeni kuulaan syksyisenä. Emme pitäneet kiirettä aamutoimien kanssa, vaan nautiskelimme aamupuurot kaikessa rauhassa tyhjässä autiotuvassa, jossa yöpyneet vaeltajat olivat jo lähteneet meitä aikaisemmin liikkeelle.

Aurinko pilkahteli välillä pilvien takaa kun viimein ponnistimme rinkat taas selkään. Varsinainen Kevon luonnonpuiston alue alkaa Ruktajärven koillispuolelta, ja luonnonpuiston kyltin kohdilla tuntuikin siltä, että nyt varsinainen vaellus vasta käynnistyi.

Maisemat myös selkeästi muuttuivat luonnonpuiston puolella. Toisen päivän reitti kulki pääosin avotunturissa ja laskeutui aina välillä alas puroille ja joille, joista saimme raikasta vettä kokkailuun sekä juomapuolloihin. Virtaavista vesistä joimme suoraan, seisahtaneempaa keitimme tai suodatimme.

Kävelytahtimme hidastui nyt toisena päivänä huomattavasti, sillä tasaisin väliajoin oli pysähdyttävä katselemaan maisemia, lisäämään tai vähentämään vaatekerroksia tai kuvailemaan poroja. Kuvasin poroja kaukaa pitkällä putkella, sillä porojen rykimäaikaan suositellaan pysyttelemään etäisyyden päässä erityisesti kiimaisista porohirvaista.

Maasto on Kevolla melko helppokulkuista (verrattuna esimerkiksi Islannin Laugavegurin vaellusreittiin) ja nousumetrejä ei ole liiaksi, mutta silti kulkiessa joutuu katselemaan mihin astuu, ettei nyrjäytä nilkkoja kivikoissa.

Tällä toisen päivän reitillä oli kaksi selkeää nähtävyyttä eli Kevon kanjoni ja Fiellun vesiputous, jonka vieressä myös yövyimme.

Kanjonia lähestyessämme huomasimme, että meitä kohti lensi kovaa vauhtia ja äänettömästi kaarrellen jokin tumma hahmo. Vasta kohdalla tajusimme, että kyseessä on hornetti. Emme ehtineet muuta kuin tunkea sormet korviimme ennen kuin hornetin ääni saapui jälkijunassa jylisemään pitkin kanjonia ja tuntureita. Suorastaan mahtipontinen hetki.

Juuri ennen yöpymispaikkaamme Fiellun putouksen kupeessa reitillemme osui ensimmäinen joenylitys, Fiellogahjohka. Loput kolme ylitystä Kevojoen yli osuivat kahdelle viimeiselle päivälle. Vaikka vedet olivatkin tähän aikaan vuodesta matalalla ja pienten purojen yli pääsi kengät jalassa kiveltä toiselle hyppien, täytyi joet silti ylittää crocsit jalassa lahkeet käärittynä. Jokien ylityspaikoilla oli onneksi vaijerit helpottamassa tasapainottelua liukkailla kivillä. Muutoin reitillä oli tähän aikaan vuodesta sen verran kuivaa, että pärjäsimme hyvin lyhytvartisilla vaelluskengillä.

Aamu-usvaa Fiellun putouksen telttapaikalla kolmannen vaelluspäivän aamuna.

IMG_0838.jpg

Risteys, josta käännytään pidemmälle vaellukselle eli Kuivin reitille. Me jatkoimme suoraan.

IMG_0894.JPG
IMG_0938.JPG

Kartanlukuhetki. Reitti on merkitty niin selkeästi, ettei karttaa tarvinnut usein vilkaista. Käytimme karttaa lähinnä henkisenä apuna arvioidessamme matka-aikaa seuraavalle taukopaikalle tai telttapaikalle.

IMG_1082.jpg

Jokien ylitykset onnistuivat helpoiten crocsit jalassa.

IMG_1064.jpg
IMG_1075.jpg
IMG_1098.JPG

PÄIVÄ 3: Fiellogahjohka - Gaskkamuš Njaggaljávri 22 km

Yö Fiellun putouksen laaksossa oli kylmä ja kostea. Ei ihmekään, että telttailualueella ei meidän lisäksemme ollut ketään muita. Yhteydetkään eivät pelanneet, joten olimme täysin omillamme. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut.

Aamulla teltasta kömmittyämme ymmärsimme, miksi teltan katosta oli yöllä tippunut kylmiä pisaroita naamaan: Putous keräsi kaiken kosteuden laaksoon, jonne auringonsäteetkään eivät yltäneet kuivattamaan ja lämmittämään. Koko laakso oli usvan peitossa.

Kolmannen päivän reittimme oli kaikista pisin, ja olimme varautuneet taukoilemaan usein. Pidimme sopivin välein evästaukoja ja kartanlukuhetkiä. Välillä pysähdyimme myös kuuntelemaan syvää hiljaisuutta, joka tuulettomilla tuntureilla tuona päivänä vallitsi. Ainoastaan porohirvaiden rykimä-ääniä kantautui korviimme silloin tällöin. Suopöllökin lehahti edestämme äänettömästi liitelemään. Muita vaeltajia näimme vasta ihan viimeisillä kilometreillä ennen yöpymispaikkaamme Njaggaljärvellä.

Kevon karttaan on merkitty selkeä havumetsän raja, joka kulkee Kevojoen vartta molemmin puolin. Lähestyessämme Kevojokea maisema alkoikin vehreytyä huomattavasti. Avotunturipaljakan ja ruskan väreissä läikehtivien tunturikoivikkojen jälkeen oli ihanaa piipahtaa välillä satumaisessa havumetsässä. Havumetsän tuoksu on myös todella rauhoittava.

Lähestyessämme reissun viimeistä telttapaikkaa alkoi vasen polveni väsyä etenkin alamäissä. Kipua alkoi tuntua viimeisissä portaissa, jotka laskeutuivat telttailualueelle. Onneksi seuraava eli viimeinen päivämatkamme tulisi olemaan reissun lyhin.

IMG_1136.JPG
IMG_1186.jpg
IMG_1196.jpg
IMG_1216.jpg

PÄIVÄ 4: Gaskkamuš Njaggaljávri – Kenesjärvi (Ganešjávri) 11 km

Viimeisen päivän aamu alkoi lämpimänä ja jouduimme vähentämään vaatetta jatkuvasti matkan edetessä. Nautiskelimme vielä viimeisestäkin päivästä, vaikka mielessä pyörikin jo ajatus rasvaisesta pizzasta, lämpimästä saunasta ja puhtaista hiuksista. Myös polveni kipeytyi jokaisella askeleella lisää. Atleettiselta näyttävä sauvakävelyaskel muuttui viimeisten kilometrien ajaksi ähkimiseksi, puhkimiseksi ja kiroiluksi vaellussauvoja kainalosauvoina käyttäen.

Onneksi myös tämän neljännen päivän reitille mahtui paljon vaihtelevia maisemia aina havumetsästä värikkäisiin vaivaiskoivuihin ja tyyniin tunturijärviin, joten polven kipu välillä unohtui.

Päätepisteessä eli Kenesjärvellä olo oli uupunut, mutta onnellinen!

Kevon vaellus oli myös minulle getaway arjesta, vaikka nykyinen arkeni onkin hyvin retkeilypainotteinen. Vaellusten fyysinen ja henkinen raskaus yhdistettynä upeisiin maisemiin ja suklaan mutusteluun taukopaikoilla on loistava kokonaisuus nautiskelua ja itsensä ylittämistä. Lisäksi mobiiliyhteyksien (lue: sosiaalisen median) ulottumattomissa oleminen tekee todella hyvää!

Kevon reitin tarkempi kuvaus ja ohjeistus löytyvät Metsähallituksen Luontoon.fi -sivustolta. Ohjeistus kannattaa lukea huolella läpi ennen vaellusta. Kevon luonnonpuisto on suosittu vaelluskohde, ja jotta jokaisen meidän kokemuksemme siellä olisivat positiiviseen sävyyn unohtumattomia, tulee meidän kaikkien noudattaa ohjeita.

Luotan siihen, että jokainen vaeltaja on halukas pitämään huolen esimerkiksi siitä, että:

  • roskia ei päädy luontoon,

  • autiotuvat pysyvät siisteinä,

  • reitillä ei turhaan metelöidä,

  • kulku tapahtuu vain merkityillä reiteillä, jotta hauras maasto ei kulu ympäriltä,

  • tulia ei tehdä muualla kuin merkityillä tulentekopaikoilla,

  • koiria ei pidetä vapaana, jotta lintujen pesintä tai muutkaan eläimet eivät häiriinny,

  • astiat tiskataan kuivalla maalla (ei rannassa) pelkällä vedellä tai enintään biohajoavalla pesuaineella, jotta vedet pysyvät puhtaina ja juomakelpoisina.

Iso hatunnosto vielä Metsähallituksen työntekijöille ja mahdollisille talkoolaisille Kevon reitin palveluista, kuten telttailualueiden kuivakäymälöistä ja tulentekopaikoista sekä polttopuista, siisteistä autiotuvista, joenylityspaikkojen vaijereista, jyrkkien kohtien portaista, suoalueiden hyväkuntoisista pitkospuista sekä selkeästä reittiviitoituksesta. Ja kaikki tämä meille vaeltajille vieläpä täysin ilmaiseksi!

Vaelluksen jälkeisen päivän palautumista Pallasjärvellä

Pallasjärven Punainenhiekka

Pallasjärven Punainenhiekka

PALAUTUMISPÄIVÄ Pallaksella

Vaellusta seuraavana päivänä kävimme Pallasjärvellä tekemässä kylmähoitoa väsyneille jäsenille. Sen jälkeen tankkasimme vielä helluni aamulla pyytämää ja valmistamaa koppeloa kermakastikkeessa. Palautumisen ja levon jälkeen jaksaa taas suunnitella tulevia vaelluksia!

-Laura

Sivupolkuja:

Kevon reitti - Luontoon.fi