Järvi jäätyi

Järvi jäätyi parissa päivässä.

Vielä tiistaina kävimme veneellä kalassa. Nuori tavi laskeutui silloin viereisille laineille tarkkailemaan.

Keskiviikkona vene vietiin talvisäilöön. Tavia ei enää näkynyt, oli varmaan tuumannut räpylöidensä jäätyvän kiinni jos jäisi vielä yhdeksikin yöksi tälle järvelle.

Torstaina lakkasi liplatus ja viimeisetkin vapaat virtaukset yhtyivät jähmettyneisiin rantoihin.

Perjantaina uskaltauduimme lasinkirkkaalle alustalle kävelemään, muutamien hiipivien askelien verran vain. Jää maukui ja paukkui välillä jalkojen alla sydäntä hypähdyttäen.

Kuva: Kirsi

Kuva: Kirsi

Kuva: Kirsi

Lauantaina askelten määrä tuplaantui. Jää mourusi entistä lujempaa. Kumiseva ääni kaikui pitkin järveä rannasta rantaan kimpoillen kuin jumiin jääneen valaan surumielistä viestiä kuljettaen.

Kuva: Kirsi

Kireä pakkanen loi jäälle arktisen kukkaniityn. Kuurankukat kasvoivat muutamassa päivässä pienistä nupuista kämmenen kokoisiksi.

Sunnuntaina melkein koko kylä kävi luistelemassa kantavalla kirkkaalla kristallijärvellä.

Kuva: Kirsi

-Laura

Lokakuun lämpöä ja lempeyttä – ja vähän marraskuun kalseutta

Viiden päivän verran olen ollut pettynyt marraskuiseen luontoon. Odotin marraskuun ensimmäisiltä päiviltä hellivää otetta, insipiroivaa aloitusta talveen ja toiveikkuuden tuottamista kriisien keskellä. Oletin saavani marraskuiselta luonnolta piristysruiskeen pakkasen piikittämänä, mutta sainkin kasvoilleni vain suojakelien suihkimaa tylsyyssumutetta.

Pilviverhot peittävät tunturit taakseen ja piilottavat avarat horisontit. Kylä tuntuu kutistuneelta. Lonkeropilvet laahustavat niin löysinä ja vetelinä, että tuntuu kuin eläisi etelän alkutalvea. Sitä väritöntä ja tunneköyhää tympeää talvea, jonka vaikutuspiiristä muutin tarkoituksella pois ja jota en haluaisi täällä uudelleen elää, en edes viikon vertaa.

Väheksymäni välikausi, kelirikkoinen rospuutto imee minusta kaiken innon.

Olen kiukkuinen ja pettynyt marraskuun alkuun ja kiukunpuuskissani lellittelen mieluummin lokakuuta, josta saattoi juuri tulla yksi suosikkikuukausistani. Aikaisempina syksyinä en ole ehtinyt kunnolla huomaamaan, kuinka valtavasti luonnossa tapahtuu muutoksia juuri lokakuun aikana. Viimeiset muuttolinnut kaikkoavat matkoihinsa ja luonto hiljenee tyystin. Riekot ja kiirunat vaihtavat lokakuisten viikkojen aikana kirjavan syyspukunsa höyhen kerrallaan talven kokovalkoiseen. Maaruska on alkukuusta vielä värikkäissä voimissaan, mutta saa reunoilleen jo talven tulosta kieliviä härmäreunuksia.

Oman empiirisen tutkimukseni (jonka aineisto perustuu viimeiseen neljään syksyyn, eikä millään mittarilla täytä tieteellisen pitkäaikaisseurantaan perustuvan tutkimuksen vaatimuksia) mukaan parittomina vuosina syksy on kylmä ja parillisina lämmin. Parittomina kylminä syksyinä pysyvä lumi ja pikkupakkaset saapuvat jo lokakuun puolella, ja lämpiminä syksyinä vasta marraskuussa. Tänä vuonna tutkimusaineistooni meinasi tulla eriävä havainto, sillä lokakuun lopulla humpsahtanut lumimassa vaikutti pysyvältä peitteeltä. Mutta marraskuun alun lämpöaalto sulatti maan taas melkein mustaksi, joten epätieteellisen tutkimukseni tulos vaikuttaa yhä paikkansapitävältä.

Lokakuussa vietimme helluni kanssa iltoja riistaruokia syöden ja Eränkävijöitä katsellen. Suunnittelimme jouluruokia ja järjestelimme kotia kotoisammaksi. Toimitimme välikauden vakiorituaalit eli huolsimme kesän retkeilyvarusteet ennen talvisäilöön pistämistä ja kaivoimme sukset jo varastosta odottamaan paksumpaa lumipeitettä. Ylipäätään vietimme aikaa yhdessä ja otimme takaisin kesän aikana välistä jääneet yhteiselon hetket, joita meidän molempien sulan maan sesonkiin painottuvat kiireet verottivat.

Eränkävijöiden katsomisen lisäksi kävimme myös itse paljon erällä. Kira on tänä syksynä näyttänyt erityisen paljon mallikasta lintukoiran työskentelyä ja joulupöytään on varattuna muun muassa nyhtömetsoa ja riekkokastiketta. Keräsin lokakuussa jouluaterioita varten myös karpaloita ja kaarnikoita, joten riistan rinnalle on siis tulossa ainakin karpalokiisseliä ja kaarnikkamehua. Meillä ei ole tapana viettää joulua sen kummemmin kuin ulkoillen, syöden, makoillen, sarjoja katsellen, kirjoja lukien ja oleskellen. En ymmärrä jouluhössötystä tai -stressiä, tai sitä että jouluna pitäisi kiertää kyläilemässä ja sinkoilla joka suuntaan. Joulusta voi tehdä juuri omannäköisensä ja meille se tarkoittaa yhdessäoloa ja rauhallisia palauttavia vuoden viimeisiä hetkiä.

Lokakuun lopussa palautin ensimmäisen retkikirjani käsikirjoituksen kustantajalle. Palautin sen keskeneräisenä, epätäydellisenä ja virheellisenä. Ennen en olisi uskaltanut tehdä niin, koska tavoittelin kaikessa täydellistä virheettömyyttä. En olisi uskaltanut antaa raakiletta kenenkään käsiin, kenenkään katseen alle. Nyt uskalsin. Luovutin sen häpeilemättä arvioitavaksi ja korjattavaksi. Ja tiedän, että korjauksienkin jälkeen painettuun versioon tulee jäämään virheitä.

Tiedän myös, että virheen löytäminen paperille painetusta tekstistä tulee olemaan seuraava oppikokemukseni, itsetutkiskelun paikka. Täällä blogissa ja muissa verkkomedioissa voin jatkuvasti editoida tekstiä ja korjata virheitä, sekä päivittää avaamiani ajatuksia samaan tahtiin kuin ajatukseni päivittyvät, tietomääräni lisääntyy ja ajatteluni kehittyy. Painettua tekstiä ei voi editoida, ja virheen voi oikaista vasta seuraavaan painokseen – ja silti se jää elämään edelliseen painokseen. Sitä ei voi pyyhkiä pois eikä hävittää kokonaan, koskaan. Virheellisyys on olemassa ikuisesti. Se on omalla tavallaan kimurantti ajatus, mutta opettaa myös oman epätäydellisyytensä kanssa elämistä.

En siis jaksa vaatia itseltäni enää täydellisyyttä, mutta vaadin sitä nähtävästi vuodenajoilta. Mielestäni marraskuun pitäisi olla kuulas, kirkas, kajastava, kaunis ja kylmä. Se ei saisi olla lokainen ja liukas, synkkä ja sumuinen. Ennen kaikkea marraskuu ei saisi olla ruma. Ja juuri nyt se on ruma. Laahaava ja likainen.

Nyt kirjoitushetkellä kaikki on korostetun pysähtynyttä, talven tulokin on pysähtynyt.

Mustasta maasta en nauti, mutta pysähtyneisyydestä nautin. Lokakuussa lukeminen jäi oman kirjoittamistyön dedisten takia vähiin ja nyt voin jälleen palata romaanien fiktiomaailmaan oman reaalimaailmani ollessa paikoillaan.

-Laura

P.S. Ensi vuonna ilmestyvissä retkeilyoppaissani tulee olemaan paljon asiaa tunturiluonnosta ja sen hienoudesta, josta itse en ainakaan saa tarpeekseni millään. Aina löytyy jotain uutta tutkittavaa ja tulkittavaa, loputtomasti raaka-ainetta tiedonjanolleni.

---

Ensilumi

Kuurakuvia ja syystalven retkiä Tunturi-Lapissa

---

Ruskahetkiä

Ruskapuut riisuvat värikästä vaatetustaan vauhdilla. Huojuvat pian alastomina alankoyössä hytisten. Eläinlapset ovat kasvaneet varhaisteineiksi ja syyspäiväntasaus muistuttaa, että yötön yö ja kaamos ovat yhtä kaukana. Elokuinen luonnonsadon korjuukin on jo ohi. Vain puolukat, kaarnikat ja karpalot ovat enää poimintakypsiä.

Tähän vuodenaikaan liittyy joka vuosi haikeutta ja odotusta. Haikeus johtuu kesän ja syksyn päättymisestä, odotus koskee kuuraa, ensilumia ja pakkasia.

Kesä meni kiireellä, alkoi ja loppui huomaamatta. Kuten joka vuosi.

Sulan maan ajan vaelsin, retkeilin, kirjoitin ja kuvasin. Enemmän kuin aikaisempina vuosina. En ehtinyt juuri olla aloillani ja se tuntuu nyt sykkeessä. Sen aistii myös ajatuksissa ja tunnetiloissa: ajatuskierre on innoton, tunteet tylsistyttävän tasaisia.

Onneksi kaamos on tulossa. Kaamos antaa luvan levätä.

Ja lepo tuo tunnehuiput takaisin. Ainakin toivon niin.

Hetta–Pallas vaellus

Perinteinen ruskareissu ei tänäkään vuonna jäänyt välistä, sillä kipaisimme ystäväni Iinan kanssa Hetta-Pallaksen alkavan ruskan väreissä.

Klassikkoreitin avotunturimaisemat yllättivät jo suhteellisen kokeneet vaeltajatyväret.

Riekostusta

Ruska-aika jatkui perinteisesti riekostuksen merkeissä gordoninsetterien kanssa. Osuipa kohdille muutama isompikin kanalintu.

Ruskailua suurtuntureilla

Omasta mielestä parhaat ruskamaisemat löytyvät kotituntureilta, joten sen pidemmälle ei syksyisin tarvitse lähteä. Suunnitelmissa oli kyllä lähteä käymään Norjankin puolella, mutta tänä vuonna jo ärsyttävän tutuksi tullut vuonomaan vakiovesisade hillitsi matkustusintoa.

Turistina kotikylällä

Melkein hävettää myöntää, että kävin vasta nyt ensimmäisen kerran Suomen kuvatuimmalla veneellä Tsahkaljärven rannassa.

Tsahkalputous. Kuva: Kirsi

Yksi Suomen kuvatuimmista veneistä löytyy Tsahkaljärven rannalta.

Ilta joella

Tyven syysilta rajajoella sai mielikuvituksen vilkkaaksi ja välillä tuntui kuin olisi hiljaisuuden keskellä lipunut jossakin pinnanalaisessa maailmassa.

Kurkijängällä

Kurkien syysmuutto on monesti näkyvä ja kaukaa kuuluva tapahtuma. Pääsin ilokseni seuraamaan kurkien kokoontumista vt21 varrella sijaitsevalla jängällä.

-Laura