Kiitos, talvi!

Kilpisjärvellä kirkas ja kova kevätvalo kirkuu vielä toistaiseksi muuttolintuja kovemmin. Kylmänvalkean valon tasaisuus takoo toimettomuutta, rohkaisee vitkuttelevaa talvea ja käskee kesän olla kiiruhtamatta.

Maatuiskut siirtelevät sitkeästi toukokuun tuoreita lumia. Trombin lailla pyörivät pohjoispuuskat ujeltavat kuruissa ja pahtojen seinämillä. Jäämereltä marssii loputon lumipyrypilvien paraati, joka polkee yhä uudelleen melkein jo kellon ympäri paistavan auringon eteen muodostaen sokaisevan kokonaisuuden.

Kiirunakukot kurnuttavat laikuittain sulavan lumiaavikon pälvillä parittelukumppania kutsuen. Suvilumi ei pakkaslumen tavoin ime itseensä ääniä vaan kaiuttaa kanalintujen kiimaisia käkätyksiä hangenkuorilla.

Kiirunat
Kiiruna

Porotokat ovat palanneet tunturista.

Sukset on laitettu nojaamaan varaston seinää vasten.

Kuva: Kirsi Kiemunki

Kuva: Kirsi Kiemunki

Kuva: Kirsi Kiemunki

Tunturikeskukset ovat ankeina. Ladut ja kadut hiljentyneet. Elämänjanoiset lomailijat ovat vaihtuneet sulavien hankien alta paljastuviin kaljatölkkeihin, jotka tyhjiksi lypsettyinä kierivät pitkin kylänraittia.

Puoliksi tyhjentynyt olo on itselläkin talven jälkeen.

Kuva: Kirsi Kiemunki

Onneksi tiedän nyt jo kokemuksesta, että kesä lopulta tulee tännekin. Muuten voisi todenteolla alkaa ahdistaa.

Ensikosketusta kesään on lähdettävä jälleen etsimään etelämpää. Rannikolta. Kaupungin mukulakivikaduilta. Puistonpenkeiltä. Kahviloista, kirjastoista ja kuppiloista. Entisessä elämässäni kovin tavanomaisista paikoista, joista on nyt tullut jopa vähän vieraita, jännittäviäkin.

-Laura

Tunturihiihtelijän ylistys kaamokselle

Vielä viimeinen kaamosylistys tältä erää. Sitten on hiljalleen suunnattava ajatukset lähestyvään kevääseen, kerihangen kepeisiin hiihtopäiviin.

29.12.2021 Kaamoksen kaakaohiihto lähikukkulalle

Hiihtelimme hattarakoivikossa ahkiota vetäneen urhean umpisenhiihtäjän jälkiä. Kuten melkeinpä aina Kilpisjärvellä, hiihtoretkemme suuntautui jälleen ylöspäin, kohti puutonta keroa.

Löysimme aukean paikan koivikon keskeltä. Edessämme avautui Kilpisjärvi (sekä kylä että järvi) ja sitä ympäröivät teräväpiirteiset tunturit.

Lumikko oli käynyt tepsuttelemassa lähistöllä.

Lämmitystä kaipaavat kohmeiset sormet hakeutuivat höyryävän kaakaokuksan ympärille. Kuumaa juomaa hörpätessä osa härmistyneiden silmäripsien kuurakerroksesta suli pois.

Tuuhean talvikarvan kasvattanut belgianpaimenkoira Nelson nautiskeli kylmänvalkean pakkashangen viileydestä.

Kuva: Kirsi Kiemunki

7.1.2022 Tunturiylängön kaamostaikaa

Pelkistetty ja puhtoinen kylää reunustava tunturiylänkö rajautui pohjoisessa horisontissa täyteläiseen pinkkiin ja unensiniseen, etelässä mandariininoranssiin. Toissaöinen puhuri oli lakaissut eläinten vanhat jäljet hangelta ja jättänyt tilalle omat jälkensä lumidyyneinä, jotka kova pakkanen oli jähmettänyt paikalleen.

Jylhä ja samaan aikaan lempeä maisema oli yllättäen täysin tyven. Pakkasasteita oli kolmisenkymmentä, mutta sukset oli silti saatava jalkaan ja ajatukset hangen suhinaan.

Kaamostunturissa ei tehnyt mieli kiirehtiä. Hiihdimme hissukseen ja havainnoiden. Painoimme mieleen jokaisen yksityiskohdan tuulentuivertamassa pysähtyneessä tunturissa: lainehtivan lumipeitteen muotokielen ja riekon sipsuttamat symmetriset askellukset. Etsimme taivaalta kasvavaa kuuta, joka hiihtoretken päätteeksi tupsahtikin sirppinä tunturiharjanteiden väliin.

Kaamos

8.1.2022 Aurinkojahti kaamoksen lopulla

Pienellä kylällä jutut kulkevat vauhdilla. Niin oli korviimme kantautunut sekin tieto, että korkealta kukkulalta saattaisi nähdä jo pilkahduksen Auringosta. Kaamoksen lopulla Auringon tervehtiminen tuntuu tärkeältä siirtymisriitiltä seuraavaan vuodenaikaan.

Päättäväisinä tarvoimme ja hikoilimme umpisessa ja könysimme kukkulalle, jolta Auringon ennustimme näkevämme. Meitäkin sinnikkäämmät auringonsäteet kurkottelivat Ruotsin nyppylöiden takaa, mutta valahtivat kuitenkin lopulta näkymättömiin. Samaan aikaan Kuu kohosi vastataivaanrannasta kiiruhtaen.

Emme vieläkään nähneet pilkahdusta Auringosta – tuosta taivaankappaleesta, joka polaariyön aikaan ei meille näyttäydy, mutta joka silti on kaamoksessakin läsnä. Kuu heijastaa auringonvaloa myös kaamospäivinä, revontulet syntyvät aurinkotuulesta ja taivaanrantaan vastaruskon alapuolelle maalautuva sininen siivu, maapallon varjo, on sekin auringonvalon aikaansaannoksia.

Vajaan viikon päästä Aurinko tulee tervehtimään kyläläisiä kahden kuukauden tauon jälkeen. Siihen hetkeen päättyy kaamos.

Kuva: Kirsi Kiemunki

Kuva: Kirsi Kiemunki

Kilpisjärven kaamos on joka vuosi hieman erilainen. Toissa vuonna se oli leuto ja helmiäispilvet värittivät etelähorisonttia lähes päivittäin. Viime vuonna kaamos oli sitkeän pilvipeitteen hämärtämä, tuulinen ja tuiskuinen.

Tänä vuonna kaamos oli kirkas ja hyytävän kylmä. Kuu oli tämän kaamoksen päätähti ja tanhuavat taivaanvalkeat ilahduttivat iltaisin.

Kaamoksesta luopuminen tuntuu joka talvi vaikeammalta. Kaamoksessa on niin paljon lempeyttä ja armollisuutta.

-Laura

Sivupolkuja:

Retkipaikka: Värikästä ja levollista – 10 kuvaa Kilpisjärven kaamoksesta