Kilpisjärven kevät

Aina keväisin mieleni valtaa levottomuus. Kaipaan jotain, mitä on vaikea määritellä tai sanoittaa. Levottomaan mieleen kun yhdistää tuskastuttavan hitaasti etenevän Kilpisjärven kevään, on ajatusten melankolinen myllerrys taattua. Onneksi ulkoilu auttaa yleensä tähänkin vaivaan.

Kevään ensimmäiset merkit

Touko-kesäkuun vaihteessa meinasi jälleen usko loppua siihen, että kesä oikeasti alkaa myös kotimaan kylmimmässä kulmassa joskus. Luontoäidin näytöksiä ei rospuuttoaikaan ole ähkyyn asti, ja kauneutta saa välillä hakemalla hakea.

Toukokuun puolivälissä purot, joet ja kosket kuohuivat yli äyräidensä, kun lumimassat sulivat vauhdilla ylätunturissa.

Lintukevät jäi osaltani vaisuksi. Sepelrastashavainnon lisäksi uusia tuttavuuksia ei tänä keväänä tullut vastaan. Soidinmenoista seurailin muutaman kerran suokukkojen ja telkkien tansseja.

Lintujen sijaan kotivuonolla kiikaroitiin tänä keväänä valkokuonodelfiinejä.

Kilpisjärven jäällä näkyi pilkkijiä ja hiihtäjiä vielä toukokuun viimeisellä viikollakin, mutta vuonolla pääsi onneksi sulien vesien äärelle. Vaikken itse kalasta, hoiti kalastava ja kokkaava kumppanini ansiokkaasti merikalaherkkuja pöytään. Tämän kevään ehdoton suosikki olivat itse tehdyt sushit meriraudusta ja -taimenesta.

Talviturkit karistelimme Kirsin kanssa osittain vielä jäässä olevan kosken kuohuihin jo toukokuun puolivälissä – huomattavasti aikaisemmin kuin edellisinä vuosina. Ensimmäinen sulan maan telttayökin vietettiin jo huhtikuussa Norjassa.

Sinirikko

Sinirikot kukkivat ensimmäisten tunturikasvien joukossa jo toukokuun puolella. Ihana väripilkahdus muuten niin rospuutonruskeaan maisemaan.

Sinirikko

Viikko Altassa

Toukokuun lopulla lähdimme viikoksi etelän lomalle pari leveyspiiriä pohjosemmas; etsimään alkukesää Altavuonon rannalle. Melkein 500 metriä alempana meren äärellä kesä todella alkaa aikaisemmin kuin kotona. Altassa koivut olivat jo täydessä kirkkaanvihreässä alkukesän lehdessä, kun kotona vielä rikottiin pakkasennätyksiä ja odoteltiin jäiden lähtöä ja hiirenkorvien puhkeamista.

Alta

Altan kalliopiirroksia noin 5000 vuoden takaa

Kesäkuun pakkasennätys

Ei ehkä uskoisi, mutta Käsivarren kevät oli tänä vuonna tavallista aikaisemmassa, vaikka vielä 1.6. mitattiin Saanan päällä virallinen kesäkuun pakkasennätys, -7,7 astetta.

Pakkasesta huolimatta suurtuntureiden vakiokasvot riekot ja kiirunat kevätkukkoilivat tuttuun tyyliin reviireillään ja räkänaurullaan saattelivat satunnaisia tunkeilijoita. Tapasin kesäkuun alussa erään riekkokoiraan reippaasti puurajaa ylempänä, ja kysyinkin häneltä, että mitä hän mahtaa näin korkealla puuhata. Sain vastaukseksi vain naurahduksen.

Porovasat kylällä

Touko-kesäkuun vaihteessa porovaatimet laskeutuivat pikkuistensa kanssa tunturista teiden varsille ja kylän tuntumaan.

Hellyyttävät vastikään syntyneet vasat kekkuloivat yllättävän ketterästi ylipitkillä koivillaan pitkin kivikkoisia rinteitä ja lumilaikkuja.

Jäätikkö

Kahdeksantena päivänä kesäkuuta navakka tuuli puski viimeiset Kilpisjärven jäät isoiksi kasoiksi järven rannoille. Seurasimme haltioituneena, kun kotirantaan ilmestyi vartissa valtavan kokoinen jääkeko. Ristimme keon jäätiköksi, joka toimi samalla komeat 12 vuotta täyttäneen Nelson-koiran synttärilahjana.

Seuraavana päivänä lämpöaalto saapui kylälle, pääskynen liiteli Tsahkaljärven yllä ja Kilpisjärven kesä alkoi viimein.

-Laura



Sinivalkoinen tunturikupla maailman laidalla

Meidän pienessä kylässämme maailman laidalla taivas tuntuu toisinaan todella olevan lähempänä kuin muualla.

Seuraavaksi pienet maalis-huhtikuiset muistelut eli otteita menneen kevättalven sinivalkoisesta tunturikuplasta.

Käsivarren tunturit
Ruotsin talviset tunturit
Aurinko lämmittää hiihtelijän kasvoja

Maaliskuussa kävimme riekkohiihdoilla tunturissa, teimme tunturihiihtoja auringossa ja näimme aurinkokiirunoita hiihtäessä. Hiihtävää riekkoa tai kiirunaa ei sentään tullut vastaan, hiippailevia tunturikanoja montakin.

Riekonpyyntiä suurtuntureilla
Riekkokoira Kira
Riekkojen talvijälkiä

Samoihin aikoihin kun tunturitirpat aloittivat taas kulkunsa kohti loputonta valoa kevätrinnat röyheinä, alkoi sydäntalven jälkeinen aurinko jälleen lämmittää hiihtelijöiden kasvoja.

Pitkät päivät riekkokeitailla toivat kaivattua eskapismia arjesta. Kelloton kupla lumiaavikon syleilyssä kesti jopa kuukauden päivät, ja olisi jatkunut varmaan pidempäänkin, jos en olisi lähtenyt kohti etelän vihertyvää kevättä tänä vuonna tavanomaista aikaisemmin.

Tunturikoivu
Naaraskiiruna

Kiirunat käynnistivät kumppanien kevätkuikuilun jo maaliskuussa.

Lapintiainen

Lapintiainen

Sinivalkoinen tunturikupla ulottui myös rajan toiselle puolelle Norjaan. Tällä hiihtoretkellä kävimme vain pikkuisen tutkailemassa uusia paikkoja ja aivan yllättäen eteemme avautuivatkin huikaisevan hienot vuoristomaisemat.

Maisemia Norjassa

Kuva: Kirsi Kiemunki

Vuodenaikojen ja matkailusesonkien lisäksi elämää Kilpisjärvellä määrittävät myös erilaiset pyyntikaudet. Reilun puolen vuoden mittainen riekonpyyntikausi päättyi maaliskuussa, ja sen päätyttyä riekkokoira-Kirasta tuli taas kevät- ja kesäkaudeksi minulle retkikaveri ja Villelle kalakaveri. Ajattelin myös kokeilla kevyttä polkuhölkkäilyä Kiran kanssa heti kun lumet ovat sulaneet tarpeeksi.

Kuva: Kirsi Kiemunki

Kuva: Kirsi Kiemunki

Kuva: Kirsi Kiemunki

Kevättalven tunturikausi huipentui pääsiäisenä pieneen yön yli -retkeen. Telttailimme erään vaaran laidalla riekkojen soidinkäkätyksiä kuunnellen. Nautimme illalliseksi jo perinteeksi muodostunutta retkikaaminalla valmistettua riekkoa punaviinikastikkeessa. Pannulle päätyvä riekko oli pyydetty samoilta tienoilta aikaisemmin maaliskuun puolella.

Skumppaa tunturissa

Juhlistimme vötkylä-pilkkisiikoja skumpalla. Kuva: Kirsi Kiemunki

Retkemme aikana soidinriekkoja vilisi pitkin tunturihankia hohtavina keiloina raikuvasti räkättäen. Lähietäisyydelle kevätkiimaiset kukot eivät kuitenkaan tällä kertaa päästäneet, vaan pyrähtivät lentoon heti kun havaitsivat kameroiden kanssa hiippailevat hiihtäjät.

Myös iso pulmusparvi pölähti lentoon pälveltä kun matkasimme kelkan kyydissä kohti leiriä. Pulmusten näkeminen on Kilpisjärvellä vähintään yhtä varma kevään ensimerkki kuin leskenlehti etelässä.

Kuva: Kirsi Kiemunki

Riekot hohtivat kevähangillä keilojen lailla. Tämän lähemmäs niitä ei tällä kertaa päässyt kuvaamaan. Kuva: Kirsi Kiemunki

Vesien sulattelua lumesta. Kuva: Kirsi Kiemunki

Ahman lumijäljet

Ahman jälkiä näkyi useitakin leiripaikkamme lähistöllä. Näimme jopa pieniä ahman jälkiä, kenties tämän talven tulokkaita.

Pälvi

Ehdin käydä jo mutkan etelän kuntantuoksuisessa keväässä, vierailulla suuressa maailmassa. Kotiinpaluu tuntui ensimmäistä kertaa pohjoisessa asumisen aikana haikean vaikealta. 

Mutta teidän jo kokemuksesta, että etelän ystävien ja perheen hyvästelemiseen liittyvä haikeus kaikkoaa taas pian kun pääsen tunturiin etsimään uusia kukkia ja tarkkailemaan muuttolintuja.

-Laura



Riekko

Takapihan tuttavista eli kotikoivikon riekoista on tullut jo naapuriin verrattavia seuralaisia. Välillä tuntuu etteivät ne ole moksiskaan, vaikka hiihtelen ohi; jatkavat vain ruokailuhetkeään tai avokiepissä köllöttelyä muina tirppoina.

Riekko
Riekko

Riekoilla on lämmin sydän. Se voi sykkiä jopa sata astetta lämpimämpänä kuin sydäntalven hyinen hohka.

Riekot vaihtavat höyhenpukunsa jopa neljästi vuoden aikana: lumenvalkoisesta talviasusta kevään laikukkaan, koirailla ruskean kaulurin somistaman soidinasun kautta ruosteenruskeaan kesäasuun ja asteittain taas syyspuvun kautta talvenvalkoisiin – vuodenkierron värien mukaan.

Riekko on monissa pohjoisen kulttuureissa elämän lintu, entisaikojen elannon lähde.

Riekon ravinnon eli koivun silmut ja urvut jauhaa mahalaukun lihasmaha eli kivipiira.

Runsaimmillaan riekkokannat ovat juuri pohjoisissa tunturikoivikoissa. Pääsin maaliskuussa todistamaan monisatapäisten riekkotokkien eloa Käsivarren erämaan riekkokeitailla.

Takatunturin riekoilla on ollut jo pidemmän aikaa kevätrinnat röyheinä. Riekkokukkojen räkätys keväthangilla kuuluu kotoisaan äänimaisemaan, ja ketjumaiset sipsutusjäljet ovat tuttu näky tuoreella hangella.

Riekon avokieppi

Riekko avokiepissään.

Lentävä riekko

Lentoon pyrähtävä riekko.

En tiedä mikä mahtaa olla riekon kiihtyvyys, mutta lentävästä riippanasta en ole onnistunut saamaan vielä omaa silmää miellyttävää kuvaa. Aina on jokin risu tiellä tai valo tulee väärästä suunnasta, lintu on oudossa kulmassa tai suttuisen epätarkka. Paras yritys tähän mennessä onnistui huhtikuun alussa eräällä riekkohiihdolla.

-Laura