Loppukesän sävyjä

Pohjoisessa ei voi välttyä siltä ajatukselta, että kesä päättyy yöttömän yön loppumiseen. Yleensä kelitkin viilenevät jo heti elokuun alussa ja ruska alkaa vaivihkaa hiipiä tunturikoivuihin ja varvikoihin. Nyt elokuun puolivälissä syksy tuoksuu jo ilmassakin, ja sateet ropisevat katoissa ja räystäissä. Kukat ovat kukkineet, marjat kypsyneet, sääsket kaikonneet, ja sienetkin puskevat esiin sammaleiden seasta.

Ennen kuin päästän kesän kokonaan menemään ja käännän ajatukset tulevaan ruskaan, kertailen vielä kuvien kautta loppukesän tunnelmia.

Loppukesän sävyjä Kilpisjärvellä

Käsivarren tunturit vetivät menneenä kesänä minua puoleensa väkevämmin kuin koskaan aikaisemmin. Ehkäpä siksi, että tutustuin uusiin puoliin paikallisessa tunturiluonnossa ja tiedostan nyt entistä paremmin sen haurauden ja uhanalaisuuden. Kun oppii tuntemaan harvinaisten tunturikasvien ja -eläinten haastavat ja alati kutistuvat elinympäristöt, tuntuu niiden arvostaminen ja suojeleminen entistä tärkeämmältä asialta.

Saanan luontopolulla elokuisessa ilta-auringossa. Kuva: Kirsi Kiemunki

Kiitos Kirsille seurasta kesän kukka-, lintu- ja tunturiretkillä Käsivarressa sekä tämän Retkipaikan Tervehdyttävä pienuus: Ylevän kokemus -artikkelin linkkaamisesta! Juuri tuo pienuuden tunne ja ylevän kokemus on se, mitä tuntureilta löydän.

Retkipaikan artikkelissa minua eniten puhuttelivat nämä lauseet:

Nykyaikaa leimaavan korostuneen yksilökeskeisyyden aikana ylevä on suoraa vastalääkettä käsitykselle minästä kaiken keskipisteenä.

Olet pieni. Nauti siitä.

- Katkelma kirjasta Terveysmetsä – Tunnista ja koe elvyttävä luonto

Pienuutta kokemassa ylevän äärellä. Kuva: Kirsi Kiemunki

Tätä blogia aloitellessani koin luontosuhteeni olevan hukassa tai ainakin väärillä urilla. Silloin kolmisen vuotta sitten etsiskelin kuumeisesti metsäyksinäisyyttä (waldeinsamkeit), mutta Etelä-Suomesta en sitä löytänyt. Nyt tuota ylevää yksinoloa saan kokea arjessa metsien lisäksi myös tuntureilla – ja se tuntuu pienelle ihmiselle suurelta etuoikeudelta.

Sininrintapoikanen

Sinirintapoikanen

Sinirintapoikanen

Yöttömän yön kukkaloiston lisäksi linnut vangitsivat huomioni menneenä kesänä. Lintujen eriskummallista elämää oli mahtavaa seurata kevätmuutosta soidinmenojen kautta pesintään ja poikasten kuoriutumiseen. Pian poikasetkin ovat jo oppineet lintujen elämässä tärkeät selviytymistaidot ja ovat valmiita lähtemään talveksi kohti etelää. Haikeasti hyvästelen muuttolinnut taas seuraavaan kesään asti.

Kaakkuri poikasensa kanssa

Sinirikko aivan kukintansa lopulla

Tunturi- tai sopulinkallioinen tai joku niiden sekoitus

Kuva: Kepa Teittinen

Kilpisjärven luonto on niin erityinen ja karulla tavalla kaunis, että sen syliin kotiutuminen vei minulta lopulta melkein kaksi kokonaista vuotta. Eteläisen Tunturi-Lapin luonto Pallastuntureilta Ylläksen tuntureille on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin Käsivarren suurtunturiluonto, mutta nyt viimein uskallan kutsua Kilpisjärvenkin jylhiä huippuja kotoisiksi.

Tunturipajua Leutsuvaaralla

Pohjanruusujuuri aivan kukinnan lopussa

Muutamia ruskalehtiä näkyy jo tunturikoivuissa.

Urpiaisen poikanen

Urpiaisen poikanen

Loppukesän sävyjä Äkäslompolossa

Heinäkuun loppupuolella sain toiseen kotikylääni kivoja kyläilijöitä etelästä. Kesäloman loppumista vietimme ystäväni Jeminan kanssa tuntureilla samoillen ja maastopyöräillen. Tuntureilla ajantaju katoaa huomaamatta ja aika minuuteissa tai tunneissa mitattuna menettää merkityksensä; se jos mikä on parasta palautumista lomalla ja arjessa.

Poro Kesänkitunturilla

Pohjantikka Kesänkitunturin alarinteen metsikössä

Maisemia Kesänkitunturilta

Kapustarinta Aakenustunturilla

Ystäväni Jeminan kanssa Kesänkitunturin laella

Kuertunturin kääpä

Kesäkintunturin porot

Koppelon sulka Kuertunturilla

Aakenustunturilla

Pikkukuovi Yllästunturilla

Ukkosta enteileviä pilvimassoja Muononjoen yllä. Tuona yönä ukkostikin rajusti. Minulle raju ukonilma on viesti siitä, että me ihmiset olemme mitättömän merkityksettömiä suurten luonnonvoimien äärellä.

Ensimmäisten syyssateiden mukana saapui elämääni myös vähän murheita lähipiirissä. Sateen jälkeisen metsän tuoksu, valo ja värit rauhoittavat onneksi mieltä.

Syksy on nyt täällä. Aurinko painuu jälleen horisontin taakse, sumu kertyy vesistöjen ylle ja etelään talvehtimaan suuntaavat linnut lähtevät pian muuttomatkalleen. Me pohjoisen asukkaat jäämme tänne odottamaan talven ihmeitä kuurankukista revontuliin.

-Laura

Sivupolkuina syysiltoihin sopivia kirjavinkkejä pohjoisen luonnosta:

Tieteen ja taiteen tunturit

Pohjoinen

Kulkijat

Kilometrien keräilijästä luontofiilistelijäksi

Ennen kuljin metsissä ja tuntureillakin lähinnä karttaa, kompassia tai matkamittaria tuijotellen. Sienien ja marjojen sijaan keräilin kansallispuistoja ja hiihtokilometrejä, ja luonnon aistimisen sijaan keskityin itseeni, omaan fyysiseen suoritukseeni. Miten paljon silloin jäikään näkemättä ja kuulematta – havainnoimatta.

Tunturin huipulle kiirehtimällä itse tunturiluonnosta jää kokematta monta puolta. Tunnetuiltakin tuntureilta, kuten Saanalta tai Pallakselta, voi löytää rauhallisia paikkoja ja sellaista nähtävää, joka ei kiireisimpien kulkijoiden silmiin osu.

Maisemiinkin ehtii uppoutua paremmin kun ei pidä tunturissa kiirettä.

Tunturimaisema sykähdyttää joka kerta. Se saa aikaan aidon ihastuksen ja pysähtymisen. Mieli menee automaattisesti meditatiiviseen tilaan luonnon kauneuden äärellä. Kuva: Kirsi Kiemunki

Pikkuruisten tunturikasvien takia voi välillä kyyristyä maatasoon tai käydä vaikka ihan makuulleen kukkien tasolle. Silloin voi havaita esimerkiksi lapinalppiruusun tai jääleinikin.

Toisinaan täytyy tähyillä korkeuksiin, jotta voi nähdä esimerkiksi maakotkan, piekanan tai tunturihaukan.

Rakkakivikoita kannattaa haravoida katseella, sillä kiirunat osaavat maastoutua taitavasti kivenkoloihin. Kivitaskut ja pulmuset sen sijaan hyppelehtivät usein kivien päällä ympäristöään tarkkaillen.

Kiiruna maastoutuneena kivikkoon

Kivitasku

Varvikossa voi lymytä kokonainen riekkopoikue ja tunturikoivikossa kaunis sinirinta.

Riekkokoiras vahtimassa, että poikue pääsee turvallisesti etenemään varvikossa.

Poikueen yksi pikkuisista kipitti vauhdilla mahdollisia petoja piiloon.

Sinirinta on Lapin maakuntalintu ja ääntelylaajuutensa takia myös pohjoisen satakieli.

Kuuntelemalla oppii monien lintujen ääntelyä; hjii-tsäk-tsäk säksättää kivitasku kivien päällä pomppien ja niiaillen. Kiiruna naurahtaa naristen kauempana rakkakentällä. Kapustarinnat viheltävät surullisen kuuloista loputonta vihellystään tunturinrinteellä.

Metsäisempään maastoon suunnatessa voi kuulla, kun teeri tai metso lehahtaa lentoon metsäaukean reunalla. Kuukkelit tulevat lähimpien puiden oksille usein keikkumaan ja katselemaan, kuka heidän metsissään taivaltaa. Taivaanvuohen määkimistä muistuttava lentoääni kertoo linnun kaartelevan jossakin lähistöllä. Aapasoilla ja kosteikoilla lintujen elämöinti voimistuu entisestään.

Keskikesällä myös perhoset liihottelevat tunturiniityillä.

Paritteleva tunturipunatäpläpariskunta

Kangassinisiipi

Vesistöjen äärellä voi tyynenä päivänä tarkkasilmäinen havaita vesilintujen lisäksi kalojen pintatuikkimista tai hyppimistä hyönteissaaliiden perässä.

Kaakkuriperhe tunturilompolossa

Tunturipaljakan niityillä ja kankailla aina karuihin louhikkoihin asti kasvaa myös hyvin harvinaisia kasveja, joita ei muilta kasvupaikoilta löydä. Käsivarren suurtuntureilla kasvaa monia rauhoitettuja kasvilajeja, kuten pahta-ailakki, jääleinikki, lapinalppiruusu, varputädyke, karvakuusio ja kiirunankello.

Tunturikallioinen

Pahta-ailakki

Sammalvarpio

Vaivaispaju

Tunturitädyke

Varputädyke

Kultarikko

Olen kulkenut matkani kilometrien keräilijästä luontofiilistelijäksi ja nautin nyt suunnattomasti siitä, että olen löytänyt tunturiluonnosta niin monia uusia puolia eri vuodenaikoina. Tuntuu kuin olisin palannut ajassa taaksepäin takaisin metsästäjä-keräilijöiden aikakauteen; kauas menneisyyteen ennen maanviljelyä, teollistumista ja kaupungistumista. Tiedostan toki ettei asia ihan niinkään ole, mutta aikamatka-ajatusleikkinä se on silti mukava ja levollinen.

-Laura

P.S. Yötön yö on päättymäisillään ja marjojen kypsymisen myötä alkaa pian sadonkorjuun aika eli minulle marjastus- ja sienestyskausi.

Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu Kilpisjärveltä heinäkuun aikana.

---

Lapin linnut

Lintuhavaintoja Lapista

Jääleinikki

Tämän kesän tunnuskukkani on ehdottomasti jääleinikki. Tuon kauniin, harvinaisen ja rauhoitetun kukan perässä olen kivunnut ja kolunnut tunturien rinteitä yksin ja ystävän kanssa. Jääleinikki on arktisten alueiden kasvi ja Suomessa se viihtyy vain Käsivarren suurtuntureilla.

Jääleinikin löytäminen ei ole ihan helpoimmasta päästä, sillä kasvupaikat ovat korkealla tunturinrinteellä karuissa kivikoissa; jääleinikki voi kukkia jopa kahden kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Pikkuruisen kukan huomaa soraikossa kulkiessa vasta kun osuu ihan sen kohdalle. Mutta kun sopiva kasvualusta löytyy, voi jääleinikkiä samalta alueelta löytää jopa satoja. Viime kerralla näimme Kirsin kanssa ainakin 200 kukkaa tietyllä alueella.

Tämäkin harvinainen kukka kärsii ilmaston lämpenemisestä ja voi jonakin päivänä kadota tuntureiltamme kokonaan.

Kukinnan alussa jääleinikin terälehdet ovat puhtaan valkoiset ja keskus kirkkaankeltainen. Ultraviolettisäteilylle altistuessaan terälehdet alkavat punertaa ja kukinnan lopulla kukka on monesti kirkuvan violetin ja pinkin sävyinen, mutta voi myös muuttua mitäänsanomattoman ruskeaksi. Kiehtova kasvi kaiken kaikkiaan!

-Laura