Vuoden 2021 luontokohokohdat

KARAMELLIKELIT JA TYKKYLUMET

Kun kaamos kääntyi syvimmän pimeyden jälkeen kohti valoa, alkoi taivaanrantaan maalautua kauniita pastelliväriteoksia heti vuoden alun kunniaksi. Taivaan taideteoksiin kun lisäsi vielä tykkylumien koristelemat puut, ei voinut muuta kuin hihkua ilosta kaiken kauneuden keskellä.

Kuva: Jonna

HANKIHIIHDOT JA HALOILMIÖT

Sydäntalven kovien pakkasten jälkeen aurinko alkoi taas lämmittää ja hankiaiset saapuivat pohjoiseen. Kauniita haloilmiöitä ilmestyi taivaalle hankihiihtäjien iloksi. Kirjoitin ylös ajatuksiani hiihtämisestä.

METSÄLOMA MUONIOSSA

Vietin maaliskuussa pidennetyn viikonlopun määlomaa Muoniossa. Luin kirjoja ja retkeilin vanhoissa metsissä.

Kuva: Jonna

HUHTIKUUN PIENI HIIHTOVAELLUS

Talvitelttailu ja ahkion kanssa hiihtäminen olivat molemmat minulle entuudestaan tuntemattomia juttuja vielä kuluneen vuoden alussa. Ensimmäinen talvivaelluksemme viime huhtikuussa oli ikimuistoinen pieni patikka Käsivarren erämaan reunoille. Luulenpa suuntaavani hiihtovaelluksille vielä tulevaisuudessakin.

Hiihtovaelluksen retkikertomus kokonaisuudessaan:

Ensimmäinen talvivaellus: Yhden yön hiihtoretki Käsivarressa

Kuva: Kirsi

RIEKKOJEN SOIDIN

Riekkojen soidin alkoi aikaisin kevättalvella ja päättyi lumien sulamiseen. Oli hienoa päästä seuraamaan soidinmenoja keväthangilla ja kuulla kun riekkokoiraiden päkätykset ja kopek-kopek-soidinääntelyt kaikuivat tuntureilla ja metsissä.

ALKUKESÄN LINTU- JA KUKKARETKET

Alkukesästä lintujen kevätmuuton ja soitimen seuraaminen olivat minulle uusia juttua, ja innostuinkin linturetkeilystä aivan uudella tavalla. Lintujen lisäksi myös tunturikasvit ja -kukat kiehtoivat menneenä kesänä.

Kesän lintu- ja kukkaretkiä:

Ensimmäisellä linturetkellä

Lapinalppiruusu

Linturetkellä Teuravuoman aapasuolla

Päiviä tunturissa

Suokukkojen soidinmenojen seuraaminen oli komeaa katseltavaa.

Lapinalppiruusu on harvinainen pikkuruinen tunturikukka.

YÖTTÖMÄN YÖN TUNTURIRETKET

Ihastuin tänä kesänä valtavasti keskiyönauringon kellertävään lempeään valoon, enkä malttanut öisin juuri nukkua, vaan kipusin ilta toisensa perään yksin ja ystävien seurassa tunturiin etsimään harvinaisia kasveja ja hämmästelemään yöttömän yön valoa.

LOPPUKESÄN VIIPYILEVÄ VALO JA KUUKKELIEN PALUU

Yöttömän yön päättymisen jälkeen alkoi luonto valmistautua vauhdikkaasti syksyyn ja kasvi toisensa perään vaihtoi vihreät kesävärinsä ruskapukuun. Muuttolinnutkin valmistautuivat etelään lähtöön. Kuukkelit vastaavasti ilmestyivät havumetsien suojista kesän lopulla pihapiireihin ihmisten ilmoille. Tein kuukkelien kanssa tuttavuutta aikaisempia vuosia enemmän, ja opin samalla, että kuukkelit viettävät koko elämänsä saman kumppanin kanssa.

Sinirintapoikanen

Kuukkeli

Kuva: Kirsi

RUSKARETKET JA RIEKOSTUS

Ruska oli tänä syksynä taas upea! Olin säästänyt yhden kesälomaviikon syksylle, jotta ehdin nauttimaan ruskasta kunnolla.

LOPPUSYKSYN KIIRUNAKOHTAAMISET

Loppusyksystä törmäsin kiirunoihin useammallakin iltaretkellä. Hauskoja otuksia nämä kivikkoisten tunturien kanalinnut.

ENSILUMIEN TULO POHJOISEEN JA SUPPISREISSU ETELÄÄN

Lokakuu on eräänlaista välikautta pohjoisessa, mutta vuosi vuodelta myös lokakuu sykähdyttää minua enemmän ja enemmän. Pohjoisen lokakuuhun kuuluvat kuran sijasta kuura, hämyinen usva ja persikkainen valo. Omaan lokakuuhuni sisältyy myös jo perinteeksi muodostunut etelän reissu ja suppilovahveroiden keruu – niin myös tänä syksynä.

TUNTURIRETKET SATUMAAILMASSA

Kaamos on tänä vuonna ollut erityisen kylmä: kolmenkympin pakkaspäiviä on ollut lukuisia. Kylmyys kulkee usein käsikädessä kauniiden kirkkaiden kelien kanssa, joten näppien ja poskien kohmeisuudesta huolimatta suuntasin useina pakkaspäivinä tunturiin hiihtäen tai patikoiden. Näin jälleen riekkoja, jotka olivat vaihtaneet höyhenpeitteensä talven kokovalkoisiin.

PIMEÄRETKET

Talvipäivänseisaus (tänä vuonna 21.12.2021) on vuoden lyhkäsin ja pimein päivä. Talvipäivänseisauksen ympärillä kaamoskin on syvimmillään ja kaamosväsymys meinaa usein ottaa ohjat arjesta. Tänä vuonna löysin kaamosväsymykseen uuden lääkkeen: kuutamokävelyt ja pimeäretket.

Luontokohokohtien lisäksi – tai ehkä jopa niiden vuoksi – tämä vuosi on ollut minulle henkisesti käänteentekevä, sillä tunne kodista täällä pohjoisessa on vahvistunut.

-Laura

Kaamos syvimmillään – pimeydestä nauttimista

Olen tänä vuonna nauttinut pimeydestä ihan uudella tavalla. Tehnyt tuttavuutta pimeyden kanssa oikein toden teolla. Kulkenut kuunvalossa ilman otsalamppua, tuijotellut tarkkaan taivasta ja hipelöinyt pimeydessä säihkyvää pakkashankea. Opin arvostamaan todellista pimeyttä vasta kuultuani, että luonnollisesta pimeydestä on tullut uhanalaista. Keinovaloa kajastaa maapallon pimeisiinkin kolkkiin ja valosaaste värjää luonnollisen pimeyden monissa erämaisissakin paikoissa. Uhanalaistuvan pimeän suojelemiseksi on perustettu jopa erityisiä pimeän taivaan suojelualueita.

Suhteeni pimeyteen on tänä talvena syventynyt. En ole koskaan varsinaisesti pelännyt pimeää, mutta en myöskään kaupungissa asuessani päässyt juuri kokemaan luonnon todellista pimeyttä. Tai näkemään sitä, että myös pimeydessä on aina valoa – valoa, joka ei monissa paikoissa pääse esiin valosaasteverhon takaa.

Kuu valaisi Saanan eräällä iltalenkillä.

Helmiäispilvet ovat tehneet paluun taivaalle.

Kaamokseen liitettävää kaamosmasennusta en ole pohjoisessa asuessa kokenut. Toki pimeys välillä väsyttää, mutta se tuntuu luonnolliselta väsymykseltä, rauhoittumisen olotilalta. Kaamos kutsuu rahoittumaan ihan jo ihmisen fysiologiankin puolesta: melatoniinin eritys lisääntyy pimeässä. Keinovalot muokkaavat ihmisen vireystilaa nimensäkin mukaan keinotekoisesti.

Vuoden lyhin päivä eli talvipäivänseisaus on pimeyden kulta-aikaa. Tänä vuonna talvipäivänseisauksena Kuun ympärille muodostui haloilmiö aivan kuin pimeyden kruunuksi. Iltahiihdollani jämähdin järven jäälle varttitunniksi tuijottamaan maagista symmetristä haloympyrää. Toisin kuin Aurinkoa, Kuuta voi todella tuijottaa ihmissilmilläkin suoraan kohti.

Pimeä luonto on yllättävän kaunis kun sen pääsee kokemana kunnolla!

-Laura

Sivupolkuja:

Upeita kuvia ja mietteitä tähtitaivaasta ja avaruudesta löytyy Jonnan Saari avaruudessa -blogista.

Päiviä unenomaisessa satumaailmassa

Vaaleansinisen, -punaisen ja -violetin maalaama unenomainen tunnelma on jatkunut Kilpisjärvellä jo yli viikon. Pakkasasteet ovat pysytelleet kahdenkympin tienoilla, välillä hipaisseet jopa kolmeakymmentä.

Kovien pakkasten päivät ovat satumaisen kauniita! Kuin olisi taianomaisessa unessa valveillakin.

Mutta rehellisyyden nimissä pian saisi jo pikkuisen lauhtua. Varpaat ja näpit ovat kalahtaneet ikijäähän, koirien ulkoilutus on hankalaa, eivätkä autot aina lähde käyntiin. Aamuisin syöksyn peiton alta suoraan takan ääreen ja raapaisen pikasesti tulet ennen kuin jäseniin ehtii iskeä hytisyttävä holotna.

Samaan aikaan siis haluan ja en halua herätä tästä talvimaailman unesta. Arkea kelien lauhtuminen helpottaisi, mutta kauniita kuuran koristelemia koivunoksia ja poskia nipistelevää pakkasta tulee taas ikävä, aina seuraavaan kertaan asti. Seuraavaa pakkasjaksoa tuskin tarvitsee kuitenkaan odotella kuukausitolkulla, sillä nyt eletään vasta pitkän talven alkua.

Rehelliseksi kun nyt rupesin, niin rehellisesti kaipaan tällä hetkellä myös tylsistymisen luksusta. Sitä ettei kalenterissa lue vapaa-ajan varalle viikkoihin mitään. En ole ehtinyt tylsistymään tarpeeksi kuluneen syksyn aikana, vaikkei kalenterini nytkään täpötäynnä ole ollut.

Havahduin tylsistymistarpeeseeni eräänä aamuna, kun aamukahvin ääressä tuumasin hellulleni odottavani jo tammikuuta. “Mitä silloin tapahtuu?” hän kummasteli. ”Ei mitään”, vastasin tyhjentävästi. Onneksi helluni ymmärtää täydellisesti tämän ei minkään tapahtumisen arvokkuuden – muuten emme kai ymmärtäisi toisiamme täysin.

-Laura